keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Herkkua on siinä monenlaista...

Kyllä. Nyt tulee herkkulakkopäivitys.
Maanantaina alkoi herkuton elämä meitsillä. Maanantai ja herkkulakko... Ei kovin suotuisan kuuluisa kombinaatio :/ Mä en oo ikinä oikeastaan "vihannut maanantaita", niin kuin kovin moni ihminen tekee. Joten ehkä siitäkin syystä lakon aloitus ei tuntunut laisinkaan pahalta. Näinkö iisi-piisi -homma tämä nyt sitten on?? No. Tuli tiistai ja tuli Emmerdale. Emmerdale (joka on siis mun ehdoton suosikki ohjelma. Niinku evö.) on ollut se aika päivästä, kun nautin teetä ja keksejä. Tea and biscuits, niinku ne siellä Emmerdalessakin sanois. Tuo tunti (18-19) oli kyllä melko synkkää, koska kädet oli tottuneet kuljettamaan jotain herkkua ääntä kohti. Siinä sitten ei paljon Emmerdalesta mieleen jäänyt, kun yritin pitää ajatuksia irti, lähes kaikesta mahdollisesta, syömisestä!
Tiistaina alkoi myös päänsärky, jonka tiesin johtuvan sokerin puutteesta. Voin vaan kuvitella miten verensokeri on mennyt eestaas, heilunu ja horjunu ties mihin suuntaan. Mulla on ennenkin herkkulakon alussa käynyt näin. Selvisin tiistaista, mutta tänään keskiviikkona päänsärky iski melko voimallisesti. Migreenikkona erotan kyllä "sen" päänsäryn, joten tämä varmaan oli sitä sokerisärkyä :/ Tilanne parani särkylääkkeillä ja nyt tätä kirjoittaessa ei oikeastaan ole yhtään enää pää kipeä.
No tänään koin kivan yllärin. Posti kuljetti lappua, että postista saisi noutaa paketin! Lähettäjänä oli Cindy, pikkupikkuserkku Michiganista :) Ennen joulua lähetin hänelle paketillisen suomalaisia herkkuja sekä koriste-esineen (mini-pläkkilyhdyn). Hän siis vastavuoroisesti ilahdutti meidän perhettä amerikkalaisilla herkuilla :) Facebookkiin laitoin kuvan, ja yrityksen josko joku olisi antanut luvan edes maistaa herkkuja. Mutta kaikki ihanat ystäväni siellä, olivat sitä mieltä, että ehdottomasti ei saa maistaa! Voi ristus. Nyt on sitten herkut kaapin perällä odottamassa, eikä niitä nyt sitten oikeastaan tee edes mieli... (yeah right!)

Sellaasia kuulumisia tänään. Seuraavassa postauksessa käsitellään sitten tuunausta, laitan kuvaa vähän mitä kaikkea olen vuoden mittaan puuhastellut sillä saralla :) Tuuthan silloinkin mukaan!

Sydän,
Krista

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Tauon jälkeen...

... On poutasää?
Tervetuloa takaisin blogielämään. Lähes vuosi edellisestä kirjoituksesta, tauko tuli lähes luontaisesti. En jaksanut, ei huvittanut, ei ollut mitään kirjoitettavaa. Nyt kun kelaan mennyttä vuotta, tapahtumia oli meidän elämäs kyllä ihan vaikka muille jakaa. Kaikki ei ollut niin mukavia, läheisillä ja tärkeillä ihmisillä oli vakavia sairastumisia, loukkaantumisia, jopa kuolemaa ja läheltä piti -tilanteita.
Mukavia juttuja viime vuoteen mahtui kuitenkin myös. Käytiin omalla väellä Lontoossa heinäkuulla, ja se oli mahtava reissu! Elämäämme tuli mukaan uusi kummityttö, Julia. Ennestään kummilapsia meillä on Jesse, Santeri, Ville, Helmi ja Nella. Kaikki tärkeitä ja lähellä sydäntä vaikka muutama täysi-ikäinenkin sakista löytyy 😊.
Edellisessä postauksessa kirjoitin, kuinka sain naapurikunnasta perheohjaajan sijaisuuden, joka kesti vuoden loppuun. Nyt voin suureksi ilokseni kertoa, että tuo toimi laitettiin lopulta auki, ja sain  siitä itselleni vakituisen työn! Aivan mahtava juttu, tykkään kovasti työstäni ja työyhteisö on vailla vertaa 💖💖💖
Viime huhtikuussa olin 6 viikkoa superdieetillä. Kyllä, Jutan superdieetillä. Oli raastavaa ja raskasta, mutta hyvä olo tuotti iloa ja sillä jaksoin kuurin läpi. Enää en mukaan lähtisi, koska elämä oli melko aikataulutettua syömisen suhteen. Sain pudotettua 8 kiloa, mutta varmasti on tullut kaikki takaisin, en oo edes viitsinyt käydä lähelläkään puntaria!
Siitä päästäänkin tämän vuoden teemaan, joka kohdallani on HERKKULAKKO!
Laitoin Facebookkiin päivityksen, jossa lyhyesti sanottuna, tykkäysten määrä = yhtä monta päivää lakkoa. Tykkäyksiä tuli muistaakseni 135, joten 9.1.17 aloitetaan ja n. 20.5. loppuu... Oon ennenki ollu lakossa, mutta liian lyhyessä, että siitä tulis pitempää hyvänolontunnetta. Kiellettyjen listalla on kaikki suoralta kädeltä herkuiksi miellettävät (karkit, suklaa, sipsit, pullat, keksit jne) Saan juoda Pepsi Maxia, koska se oli sallittua myös superdieetissä, voin syödä lättyjä hillolla. Siinäpä ne ehkä onkin... Dippi kasvisten kanssa on sallittua, samoin muutama Somersby silloin tällöin 😄.
HERKKULAKKO on se, mitä pääsette eniten blogista lukemaan, mutta myös  sisustusjutut tuunailuineen jatkuvat.

Mahtavaa vuotta 2017, nähdään taas 😊
Ps. Oon poistanut kommentointimahikset blogista, mutta FBssä on oma sivu, johon voi jättää terveisiä.