perjantai 12. kesäkuuta 2015

Hevonkuusenkikkarat!

Hei kaikki ihanat ihmiset siellä tietokoneruudun toisella puolella <3
Onhan tämä ny taas törkiästi kestäny kauan, tämä postaaminen! Toukokuun aluus viimeksi ja nyt iltamyöhääsellä pakko vähä jotaki lörpötellä teille lukijoille :)
Toukokuun aika oli haipakkaasta. Eskarissa omat kiireensä, kevätjuhlaa yms. Poikaan pesiskausi alkoi urakalla, kentän reunalla oltu useana iltana. Puutarhaa laitettu, se on ollu kyllä kivaa puuhaa! Kesäkukkia olen istutellut, tänään laitoin pelargoniaa vähän sinne  sun tänne, huomenna tulee kuvaa. Kyllä tulee!
Työrintamalla on ollut tosi jännää! Valmistuin siis viime keväänä sosionomiksi (AMK) ja elokuussa sain eskariopen sijaisuuden. Se työ loppui toukokuun lopussa, koskettaviin halauksiin ja aurinkoisen kesän toivotuksiin <3 Monta ihanaa kokemusta rikkaampana kesää kohti!
Toukokuulla kävin työhaastattelussa, perhetyöntekijän toimeen. Haastattelussa ollessani, oli lähikunnan koulukuraattori rimpautellut. Perhetyöntekijän pesti meni ohi suun, mutta täytyy sanoa, että parempaa oli luvassa. Koulukuraattorin työ on ollut haaveenani jo useamman vuoden ajan, ja nyt oli mahdollisuus saada vuorotteluvapaan sijaisuus! Kävin haastattelussa ja sainkin jännittää koko päivän, ennenkuin sain uskomattoman mahtavan puhelun, mut valittiin kuraattorin sijaiseksi!! Voi sitä onnen tunteen määrää! Vieläkin tuntuu uskomattomalta :)
Asioita järjesteltyämme, jäin kesälomalle sitten melkein heti ja loma jatkuu kesäkuun loppuun saakka. Sitten muutamaksi viikoksi lapsia hoitamaan päiväkotiin ennenkuin työ kuraattorina alkaa. Välillä ehdin toki vielä lisää lomailla ja käydä esim. pesäpalloleirillä Oulussa. Sekin on uusi kokemus meidän perheelle, varmasti mahtava reissu tiedossa niin pelaajille kuin meille taustajoukoille, jotka olemme reissuun mukaan lähdössä :)

Huomenna kukkakuvia ja aurinkoa Teidän kaikkien päivään!

-Krista