sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivä

Hyvää 6.12.2015!

Viime kerrasta on aikaa, ai nou... Mutta täällä taas ilman tekosyitä, miksi miksi miksi postaustauko? Koska elämä, sanois varmaan mun teini-ikäiset poijat 😀.

Kerronpa vähän mitä kaikkea oon touhunnut, töitten lisäksi.
Kuntosalikäynnit, ja muutenkin itsestä huolehtiminen jollain tavalla, on ollut vähän toissijaista. Ei oo vaan jaksanut. Lenkillä kyllä käydään ja satunnaisesti siellä salillakin, mutta jos en jaksa niin sitten sohva!
Olen hieman hurahtanut virkkaamiseen, isoäidin neliöistä se lähti, ja nyt niistä olen kyhäämässä jonkinnäköistä peittoa 😊 Virkkaaminen on kivaa ja vie käden pois puhelimesta, joka välillä ottaa ylivallan jokaisesta talon asukkaasta. Siihen ollaan nyt yritetty puuttua, ja tehtykin kaikenlaista perheen kanssa (vanhin poika toki viettää mieluummin aikaa kavereiden kanssa, ihan hyvä sekin).
Nyt olen vuosien tauon jälkeen aloitellut kortteilua. Kiitos Sadun (Sadunlaista, linkki blogiin tuolla sivupalkissa 😉) Kävin Sadun kanssa askartelemassa joulukortteja, ja siitä se sitten lähti. Askartelupöytä palaa varastosta pikapuoliin!
JOULU! Tuo ihana syy olla vähän normaalia hömelömpi, rallatella ja hymyillä yötä päivää! Oon totaalisen jouluihminen, ja jos olisi musta kiinni, koti olis totaalinen joulumaa! (Onneksi täälä asuu muitakin!?)
Ulkona kelit on hanurista, toki tykkään pimeydestä, aurinko saakin poistua takavasemmalle jo mun puolesta... Siis ihan oikeasti, en tykkää auringonpaisteesta, muuta kuin kesällä! Lunta sais tulla niin pyörähtämässä kunnolla joulufiilis tuohon rinnuksiin 😜

Ihanaa joulunodotusta, laitan kuvia tekemisteni korteista, jos jaksan ja muistan 😅

❤️lla Krista